Isoveli |
ISOVELI on lopunaikojen tanssimusiikkia, jossa suomenkielinen pop kohtaa rytmimusiikin ja indiepop iskelmän. Lavalla torvisoittajilla vahvistuva Isoveli tunnettiin aiemmin nimellä Brightboy. Englannin kielellä operoinut Brightboy julkaisi olemassaolonsa aikana kaksi pitkäsoittoa (Love for the streets 2006, In the shadow of trance formers (2007).
Helmikuussa 2012 julkaistava Isovelin debyyttialbumi sai alkunsa, kun Brightboy alkoi tehdä kolmatta levyään. Kieli kuitenkin...
Read more »
ISOVELI on lopunaikojen tanssimusiikkia, jossa suomenkielinen pop kohtaa rytmimusiikin ja indiepop iskelmän. Lavalla torvisoittajilla vahvistuva Isoveli tunnettiin aiemmin nimellä Brightboy. Englannin kielellä operoinut Brightboy julkaisi olemassaolonsa aikana kaksi pitkäsoittoa (Love for the streets 2006, In the shadow of trance formers (2007).
Helmikuussa 2012 julkaistava Isovelin debyyttialbumi sai alkunsa, kun Brightboy alkoi tehdä kolmatta levyään. Kieli kuitenkin vaihtui, ja osa näistä kappaleista päätyy tulevalle levylle. Kyseessä on siis pitkään kypsytelty ja harkiten tehty nippu kappaleita, joissa yhdistyy äärihedonistinen eskapismi ja tiedostava, paikoin jopa yhteiskuntakriittinen tarkkailu.
Eero Alasuutari - rummut ja taustalaulu
Samuli Jokinen - koskettimet ja haitari
Ville Moilanen - kitara ja taustalaulu
Jesse Valo - basso
Antti Westman - laulu
Livekokoonpanossa ovat mukana lisäksi:
Ilkka Ferm - tenori- ja baritonisaksofoni
Martti Vesala - trumpetti
Toni Kimpimäki - perkussiot, taustalaulu ja akustinen kitara
|
Booking
Otso Kähönen
tel +358 50 5384178
otso@fullsteam.fi
Label contact
Interviews:
Exogenic / Jouni "Tami" Tamminen
tel +358 50 5506317
tami@exogenic.com
|
NEWS

|
LOST IN MUSIC
Disco Ensemble, The Melvins, Freeman and several other Fullsteam bands perform in Tampere.
|

|
NEW FULLSTEAM AGENCY BANDS
Stam1na, Freeman, Siinai, Ewert and the Two Dragons (EE), Isoveli, Barren Earth and Sydän, Sydän have joined Fullsteam Agency.
|
» Archive
|
» More pressphotos
« Back to artist list
|
|
-
March 09 - Helsinki - Virgin Oil Co.
-
March 23 - Turku - Klubi
Join mailing list
Order info about updates straight to your email
Fullsteam elsewhere
|